Pohjois-Suomen valmiustoimikunta on huolissaan perusterveydenhuollon kuormittumisesta koronan takia.
Pohjois-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan tämänpäiväisessä kokouksessa päivitettiin tilannekuvaa koronaviruksesta ja alueella tehtävistä toimista.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui tänään ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta pohti tänään pitämässään kokouksessa koronan edellyttämiä alueellisia toimia.
Tiistaina kokoontunut Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta totesi, että kansalaiset, yhteisöt ja kunnat hyväksyvät laajasti tiukentuneet koronasuositukset ja -määräykset viruksen leviämisen pysäyttämiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla tautitilanne on kiihtymään päin ja etenkin Oulun seudulla positiivisten testitulosten määrä on noussut. Valmiustoimikunta rohkaiseekin kaikkia noudattamaan sairaanhoitopiirien ja kuntien suosituksia maskien käytöstä. Ylijohtaja Terttu Savolainen totesi avauspuheenvuorossaan, että tautitilanne on muuttunut merkittävästi viime viikkoina. Virusta on levinnyt myös kuntiin, joissa sitä ei aiemmin ole ollut. Yllättäviin tautiryppäisiin on hänen mukaan valmistauduttava.