Palkinto myönnetään erinomaisesta ja kaikkia hyödyttävästä yhteistyöstä kunnan, koulujen ja urheiluseurojen välillä. Palkinnon myöntää lappilaisen liikuntaväen muodostama Lapin liikunta ry.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri valittiin eilen vuoden aktiivisimmaksi työpaikaksi Urheilugaalassa.
12. Keski-Pohjanmaan Urheilugaala palkitsi tänään Kokkolassa viime vuoden urheilun menestyjiä ja taustavaikuttajia.
Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalaa vietetään tänään Oulussa.
Rovaniemeläinen kelkkahiihtäjä Sini Pyy palkittiin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Vuoden Urheiluteko -palkinnoilla eilen Urheilugaalassa.
Oulu on valittu Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi.
Helmikuun alussa järjestettävässä Pohjois-Pohjanmaan omassa Urheilugaalassa julkistetaan muun muassa maakunnan paras urheilija, vuoden nuori urheilija ja vuoden valmentaja. Ilta huipentuu Elämänura-palkinnon jakamiseen. Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PoPLi ry sai lähes 80 ehdotusta palkittavista. Lopulliset valinnat on tehnyt yhdistyksen hallitus.
Suomen liikkuvin kunta -kilpailun finaaliin on valittu Kouvola, Oulu ja Vihti.
Keski-Pohjanmaan Urheilugaala palkitsi tänään haapajärvisen ampumahiihtäjä Tero Seppälän maakunnan vuoden 2017 urheilijana. Seppälä menestyi viime kaudella nuorten MM-kisoissa ja valittiin hiljattain olympiajoukkueeseen.
Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2017 parhaaksi urheilijaksi on valittu lumilautailija Enni Rukajärvi Kuusamosta. Hän saavutti lumilautailun big air MM-kilpailuissa hopeaa. Palkinto jaettiin tänään Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa.
Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalaa juhlitaan perjantaina. Teemana tänä vuonna on ”Kunnat liikunnan mahdollistajina ja hyvinvoinnin edistäjinä”. Pookin iltapäivässä vieraili Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n aluejohtaja Esko Hassinen.