Oulun kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta myönsi tunnustuspalkintonsa tänään Vuolle Setlementti ry:lle ja kunniamaininnan Liikkuvalle laulurepulle.
Pohjois-Pohjanmaa
18 päivää sitten
Oulun yliopiston tämän vuoden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinto on myönnetty lehtori Anne Koskelalle suomi toisena kielenä -opintojen kehittämisestä Oulun yliopistossa ja kansallisesti.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Palkinnon arvioinnin kriteerinä on, että saajan tulee noudattaa Oulun kaupungin arvojen mukaista toimintaa: rohkeus, reiluus ja vastuullisuus sekä edistää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien mukaista toimintaa Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Opetusministeriö on myöntänyt 145,7 miljoonaa euroa 280:lle varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjälle varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Oulun kaupungin liikuntapalvelut on myöntänyt tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävän tunnustuspalkinnon Kiimingin Urheilijat ry:lle ja Kiimingin reserviläiset ry:lle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun NMKY ry:n hankekoordinaattori Akseli Hinkkalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun teatterin ensimmäinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on julkaistu.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulussa näkyvät jälleen tällä viikolla sateenkaaren värit, kun Oulu Pride juhlii yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun Vastaanottokeskusten Tukiyhdistys ry:n puheenjohtaja Satu Haapasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Sanna Hirvaskaria Dance Sport Club Oulu ry:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Oulun teatterissa käynnistyy laaja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden liikuntapalvelut on myöntänyt tänään Oulun Tähtisirkus ry:lle ja Merikoski SBT ry:lle tasa-arvoista liikuntakulttuuria edistävän tunnustuspalkinnon.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulussa juhlitaan tällä viikolla yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointia. Haastattelussa tapahtumaviikon tuottaja Martu Väisänen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Lähirähinä -koordinaattori Timo Perälää haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Oulun liikuntajohtaja Niina Epäilystä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Oulun kaupunki etsii tämän syksyn aikana osallistuvan budjetoinnin avulla ehdotuksia Oulun ja oululaisten turvallisuuden ja tasa-arvon edistämiseen
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten