Kempeleen yrittäjät ry on valinnut vuoden yritykseksi Juho Saarelan JS-Automoton.
Pohjois-Pohjanmaa
20 päivää sitten
Luonnonvarakeskuksen mukaan porotalousyritysten keskimääräinen yrittäjätulo kasvoi viime vuonna 23 prosenttia ja oli 7 100 euroa vuodessa.
Lappi
8 kuukautta sitten
Luustoliitosta toiminnanjohtaja Ansa Holmia haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
noin vuosi sitten
Lapin ELY-keskus on myöntänyt tukea porotalouden, luontaiselinkeinojen ja koltta-alueen kehittämistoimintaa koskeville tutkimushankkeille.
Lappi
noin vuosi sitten
Porotukea maksetaan 35 euroa per eloporo. Tukea haetaan Vipu-verkkoasiointipalvelussa. Tuen saaminen edellyttää, että ruokakunta omistaa vähintään 80 eloporoa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Metsähallituksen Lapin luontopalvelut aloittaa ensi viikolla kunnostustyöt Sallivaaran vanhalla poroerotuspaikalla Lemmenjoen kansallispuistossa.
Lappi
noin vuosi sitten
Erikoissuunnittelija Mikko Rautiaista Metsähallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinsituutti, Going Green Oy ja Porotilamatkailu ry ovat luoneet yhteistyössä maailman ensimmäisen matkailuporojen hyvinvointikriteeristön.
Lappi
noin vuosi sitten
Suunnittelija Laura Puikkosta Metsähallituksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poromafian kuvaukset alkavat ensi vuoden alussa, ja sarja julkaistaan C More -palvelussa vuonna 2023.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Utsjoella Kaamasmukan alueelta on löydetty viime sunnuntaina kuolleita poroja.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Ivalosta Ivalojoen Pajakoskelta löytyi pari viikkoa sitten poro, joka oli sidottu jalastaan narulla puuhun.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Kuusamon Riekistä, Sossonniemeltä ja Lämsänkylästä on löytynyt viime kuun aikana yhteensä kolme poroa kuoliaaksi ammuttuna.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut asetuksellaan karhun metsästyskiintiön, joka on tulevalla metsästyskaudella 457 karhua.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Enontekiön Hetassa on ammuttu 5-10 poroa vahingoittamistarkoituksessa.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Oulun yliopiston arkeologit ovat saaneet selville, että poroja käytettiin ajoon eli ajokkaina Suomen Lapissa jo 700 vuotta sitten.
Lappi
yli 2 vuotta sitten