Outokummun Tornion tehtaiden terässulatolla sattui eilen valun yhteydessä prosessihäiriö, josta seurasi tulipalo.
Lappi
9 päivää sitten
Outokummun tämän vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli runsaat 3,9 miljardia euroa, 1,3 miljardia vuoden takaista vähemmän.
Lappi
4 kuukautta sitten
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut ja muuttanut Tornion Outokummun kromi- ja terästehtaan ympäristö- ja vesitalouslupia.
Lappi
7 kuukautta sitten
Ylemmät Toimihenkilöt YTN julistaa lakon valikoiduissa teknologiateollisuuden yrityksissä ensi kuun puolivälissä.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Outokummun liikevaihto oli tämän vuoden tammi-syyskuussa lähes 5,5 miljardia ja tulos 394 miljoonaa euroa
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Valtioneuvosto myönsi eilen 600 000 euroa Naantalin ja 1,1 miljoonaa euroa Kemi-Tornion seudun äkillisten rakennemuutostilanteiden hoitoon.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Suomen johtavat metallinjalostusteollisuuden toimijat ovat yhdessä tutkimusorganisaatioiden kanssa käynnistäneet mittavan, Oulun yliopiston koordinoiman kolmivuotisen tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on kehittää teknologioita metallien tuotannon hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Outokummun Tornion tehtailla syttyi eilen illansuussa tulipalo kylmävalssaamon nauhahiontalinjalla.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Outokumpu aikoo vähentää yhteensä noin tuhat työntekijää Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, sekä yhtiön muissa Euroopan ja Amerikan toiminnoissa ensi vuoden loppuun mennessä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun ammattikorkeakoulu ja Outokumpu ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen torstaina 17.9.2020.
Talous
yli 3 vuotta sitten
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Lappia-Koulutus Oy ja Outokumpu Tornion tehtaat ja Kemin kaivos ovat uudistaneet kumppanuussopimustaan.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Tehtaan sammutusryhmät saivat palon sammutettua ja pelastuslaitoksen Tornion yksiköt kävivät tarkistamassa tilanteen. Syttymisyystä ei ole vielä tietoa.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Outokummun liikevaihto laski tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana hieman viime vuodesta 3,415:een miljardiin euroon. Tilikauden tulos oli tappiolla 33 miljoonaa, kun vuosi sitten voittoa kertyi 74 miljoonaa euroa.
Lappi
yli 4 vuotta sitten
NCC on allekirjoittanut sopimuksen Outokummun kanssa malminnostotornin rakentamisesta Kemin kaivokselle. Kyseessä on kokonaisurakka ilman talotekniikkaa ja sen arvo on noin 13,6 MEUR.
Lappi
yli 4 vuotta sitten
Outokummun Tornion terästehtaalla on heinä-syyskuussa sattunut kolme tapausta, joissa radioaktiivinen amerikium-lähde on joutunut sulatukseen kierrätysmetallin joukossa.
Lappi
yli 5 vuotta sitten
Outokummun liikevaihto vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kasvoi 3,553:een miljardiin euroon viime vuoden 3,413:sta miljardista.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten