Erityisasiantuntija Kirsi Vehkakoskea Ruokavirastosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Susanna Haavisto esiintyy Elämä kassiin -kiertueellaan Raahessa 16.4. ja Kokkolassa 17.4. Taiteilijaa haastattelee Ari Kettukangas.
Tiedot selviävät THL:n tuoreesta raportista, jossa on sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta arvioitu alkoholilain kokonaisuudistuksen vaikutuksia alkoholin saatavuuteen, kulutukseen ja haittoihin.
Leif Lindeman nappasi Syksyn Sävelen voiton tekemällään kappaleella Sydämes on kultaa vieläkin. Marja kyseli Leifin tunnelmia Pookin iltapäivässä.
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalon syntymäpäivän kunniaksi on julkaistu juhlakirja nimeltään Risteyksissä -piispa Jukka Keskitalo 60 vuotta.
Viikonloppuna Iissä järjestetyn Iik!!-kauhuelokuvafestivaalin lyhytelokuvakilpailun voitti jo toista kertaa helsinkiläinen Malakias.
Maakuntajohtajat esittävät, että kaavoitus- ja rakentamislakia koskeva valmistelu keskeytetään kokonaan.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut Jokilaaksojen pelastuslaitokselle huomautuksen hankintalain noudattamatta jättämisestä.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alkoholitarkastajat valvovat tartuntatauti- ja alkoholilain säädösten sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden noudattamista alkoholijuomia anniskelevissa toimipaikoissa tulevana viikonloppuna.
Oulun kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle sähköisen suljetun lippuäänestyksen mahdollistamista. Kuntalain mukaan vaali voidaan toimittaa myös sähköisessä kokouksessa, jos vaalisalaisuus voidaan turvata.
Yritysperäisten jätteiden vastaanoton pienentyessä kotitalousasiakkailta perittäviä jätteiden käsittelyhintoja joudutaan nostamaan. Kaupungin yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt Kiertokaaren esittämät jätemaksutaksat.
Aimo Hilakiveä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa aloittaa ensi vuoden alusta toimintansa 27 uutta kalatalousaluetta.
Invalidiliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Laura Anderssonia haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt toimialueensa kunnille ja kuntayhtymille kyselyn koskien nk. rajoituslain täytäntöönpanoa.
Kittilän kunnan hallinnon selvittämiseen nimetty valtionvarainministeriön työryhmä on käynnistänyt selvitystyönsä.