Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut päätelmänsä Perämerelle kaavaillun Hallan merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyöhankkeessa selvitetään maatuulivoimahankkeiden vesistövaikutuksia sekä kumuloituvia vesistövaikutuksia muun maankäytön kanssa muuttuvissa vesi- ja ilmasto-oloissa.
Pyynti jatkuu Utos- ja Kutujoella smolttien vaelluskauden ajan. Pyynti lopetetaan veden lämmettyä noin 20 asteeseen, tai viimeistään 10. kesäkuuta mennessä.
OX2 Finlandin merituulivoimaliiketoimintajohtaja Janne Lambergia haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa vaiheittain käyttöön uuden laskutusjärjestelmän tammi-helmikuun 2025 aikana. Tämän takia laskutus voi viivästyä.
Oulun Energian suunnitteleman vedyntuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt.
Teollisuuden ja kaivosten suolavedet voitaisiin Oulun yliopistossa kehitetyllä uudella menetelmällä sekoittaa sementtiä korvaavaan massaan, jonka lujuus riittää useisiin käyttökohteisiin, kuten kaivosten täyttömateriaaleihin.
Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström kertoi eilen yhtiön korvaavan Suomusalmen Hukkajoen raakkutuhosta aiheutuvat kustannukset.
Lapin ELY-keskus on saanut 20 lausuntoa ja 48 mielipidettä Ailangantunturin pumppuvoimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Oulun yliopiston avaruusilmaston tutkimusryhmä on tutkinut avaruudesta ilmakehään tulevan energeettisen hiukkassateen eli revontulien vaikutusta talven säävaihteluihin.
Oulun kaupunki toteaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen talouden tasapainottamisesityksestä, että toimenpide-ehdotuksista ei ole laadittu erilaisia päätösvaihtoehtoja eikä niihin liittyviä vaikutusten ennakkoarviointeja.
Sotkamo Silver Oy suunnittelee hopeakaivoksensa rikastushiekka-alueen laajentamista sekä malmituotannon ja rikastamon kapasiteetin kasvattamista.
Metsähallituksen Sievin Vääräjoen tuulivoimahankkeen kaava- ja ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen Alueelliset kehitysnäkymät -raportin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa luo laajaa epävarmuutta kansainväliseen talouteen.
ODL Liikuntaklinikan palvelupäällikkö Kaisu Kaikkosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Hupisaarten Kutuyöstä kertoivat Pookin iltapäivässä Wadessa Oy:n Anna Lanas ja Nikolas Pajunen.