Torniosta Mäkikalliontieltä viime yönä anastettu pyöräkuormaaja löytyi tänään Tornion Kivirannalta.
Lappi
4 kuukautta sitten
Kajaanin pallohalli Kuntokadulla jouduttiin eilen tyhjentämään sortumavaaran vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Puolustusvoimien maastokuorma-auto suistui ojaan eilen iltapäivällä Ranualla, kun osasto oli siirtymässä harjoitukseen Rovajärvelle.
Lappi
9 kuukautta sitten
Henkilöauto törmäsi eilen illalla Oulussa Kuusamontiellä Talvikankaan ja Heikinharjun ramppien välisellä tieosuudella pyöräkuormaajan perään.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten
Yksi henkilö loukkaantui eilen Torniossa Puotikarintiellä jäätyään kaatuneen kuorma-auton alle puristuksiin.
Lappi
11 kuukautta sitten
Pelastuslaitoksen työntekijä löysi eilen Iijoen kanavaan suistuneen pyöräkuormaajan kuljettajan veden varasta voimalaitokselta noin 700 metriä ylävirtaan.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Teollisuusrakennuksen katto sortui tänään puolenpäivän aikaan Vaalassa Ouluntiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisi on ottanut kiinni kolme lappilaista nuorta miestä, joita epäillään kuorma-auton anastamisesta Kolarista ja sen polttamisesta Muoniossa.
Lappi
noin vuosi sitten
Kolarista varastettu kuorma-auto löytyi eilisaamuna poltettuna Muoniosta.
Lappi
noin vuosi sitten
Uusien raakapuun kuormauspaikkojen rakentamistyöt Oulaisten ja Haapajärven alueella ovat käynnistyneet.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Sievissä Korhoskylällä hakelastissa ollut kuorma-auto syttyi ajon aikana palamaan eilen illansuussa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
LähiTapiola Pohjoisen korvausjohtaja Ilkka Hervaa haastattelee Jussi Häkkilä
Pookin Päivä
yli 2 vuotta sitten
Yksi henkilö kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Kokkolassa perjantai-iltana.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kuorma-auton perävaunu syttyi palamaan ajon aikana todennäköisesti lukkiutuneiden jarrujen vuoksi tänä aamuna Rovaniemellä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun poliisi pysäytti eilisiltana raskaan liikenteen valvonnassa kuorma-auton, jolla oli kyydissään yli kymmenen tuhannen kilon ylikuorma.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten