Tutkimukseen osallistui 5433 Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa henkilöä, jotka olivat tutkimuksen tekoaikaan 46-vuotiaita.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan psykoosiin alle 18-vuotiaana sairastuneiden pitkän ajan ennuste on kohtalaisen hyvä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun yliopiston ja Oulun yliopistollisen sairaalan tutkimuksen mukaan naisten polvinivelten koolla sekä raskauksien ja synnytysten lukumäärällä on selkeä yhteys.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Aiemmin tunnistamattomia ihosyöpiä tai niiden esiasteita löytyi joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä Oulun yliopiston uudessa tutkimuksessa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yhteisöllisellä harrastustoiminnalla nuoruudessa voi olla positiivisia ja kauaskantoisia vaikutuksia mielenterveyteen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Tutkimuksessa saatiin mm. viitteitä siitä, että iltavirkuilla miehillä riski ennenaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen voi olla kohonnut. Kyseessä on maailmanlaajuisesti ensimmäinen väestöpohjainen tutkimus, jossa on selvitetty yksilöllisen kronotyypin yhteyttä työkykyyn ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Oulun yliopiston tutkijat ovat alkaneet selvittää koronaepidemian vaikutuksia vuonna 1966 syntyneisiin Pohjois-Suomen syntymäkohortin jäseniin.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten