Kuva: Fotolia

Elokuvateatteri Star Oulun vuoden yritys

25.11.2017 23:00 - Jussi Häkkilä

Oulun Yrittäjien vuoden yrittäjä 2017 -palkinnon saaja on oululainen elokuvateatteri Star.

Oulun Yrittäjien vuoden yrittäjä 2017 -palkinnon saaja on oululainen elokuvateatteri Star. Star on viisi henkeä työllistävä perheyritys, jota pyörittää yrittäjien Kalle Kantalan ja Pirkko-Liisa Vesan poika Kari. Ensi vuoden alussa tulee voimaan sukupolvenvaihdos, jonka yhteydessä pitkään toimintaa pyörittänyt Kari Kantala ottaa myös virallisesti ohjat haltuunsa. Nykyisessä teatterirakennuksessa on esitetty elokuvia vuodesta 1938 lähtien. Kari Kantalan mukaan kilpailu isoa kansainvälistä elokuvateatteriketjua vastaan on kova. Staria onkin aikojen saatossa useita kertoja remontoitu ja järjestelmiä uudistettu, jotta asiakkaille voitaisiin tuottaa entistä parempia elokuvakokemuksia. Viimeisin uudistus tapahtui viime vuonna, jolloin rakennettiin teatterin viides elokuvasali. Kantalan mukaan Starilla menee hyvin. Hän uskoo, että suosion taustalla ovat siistit ja toimivat elokuvasalit, ajanmukainen tekniikka sekä joustava palvelu. Kantalan mukaan yrityksellä ei ole tarvetta laajentua muille paikkakunnille, vaan tärkeintä on säilyttää nykyinen elokuvateatteri ja kehittää sitä yhä paremmaksi.

Lue myös: Ystävykset Janne Kataja ja Aku Hirviniemi nähdään ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa

Kilpailut

Uusimmat