Oulun seurakuntien diakoniatyö auttoi ruoka-apua kaipaavia viime vuonna yli 20 000 kertaa.
Oulun kaupunki sitoutuu vähentämään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välipaloista ja jälkiruoista lisätyn sokerin määrää 20% nykyiseen tasoon nähden. Hanke viedään vaiheittain läpi niin, että viikolta 8 eteenpäin kaikki omavalmisteet ovat vähäsokerisempia.
Pyhäntäläisen Fodelian tytäryhtiö Feelia on allekirjoittanut sopimuksen Vantaan tilapalvelut Vantti Oy:n kanssa ateriakomponenttien toimittamisesta sen toimipisteisiin.
Oulun yliopiston NOVIDAM-tutkimushankkeen projektipäällikkö Kari Remestä haastattelee Jussi Häkkilä.
Viestintäpäällikkö Suvi Salmelaa Motiva Oy:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun eilinen kaupunginvaltuusto päätti koulusihteeripalveluiden, ICT-palveluiden, sekä ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamisesta.
Oulun kaupungin suunnitelmat ulkoistaa ateria- ja puhtauspalvelut liikkeenluovutuksella uhkaavat Julkisten ja hyvinvointialojen liiton ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton mukaan yli 300:n työntekijän työehtoja ja työsuhteita.
Oulun kaupungin aterioiden valmistustoiminta siirtyy ensi kuun alusta Oulun Tuotantokeittiö Oy:lle.
Oulun seurakunnat tarjoavat alkavana syksynä aamupaloja ja aterioita kaikille, joilla on taloudellisia ongelmia tai jotka kaipaavat toisten ihmisten seuraa.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausuntonsa Lassila & Tikanojan Kiimingin Välimaalle suunnitteleman materiaalitehokkuuskeskuksen YVA-ohjelmasta.
Lassila & Tikanoja suunnittelee uuden materiaalitehokkuuskeskuksen perustamista Oulun Kiimingin Välimaalle.
Oulun seurakunnat tarjoavat työttömille ja vähävaraisille aamupaloja ja aterioita jälleen tänäkin syksynä.
Fortum suunnittelee uuden jätemateriaalien käsittelykeskuksen perustamista Oulun seudulle.