Alle 18-vuotias poika puukotti tiistaina illalla täysi-ikäistä ulkomaalaistaustaista Oulussa asuvaa miestä kauppakeskus Valkeassa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Poliisin mukaan alle 21-vuotiaiden väkivaltarikollisuus on kasvanut merkittävästi.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Lastensuojelun sijoitusyksiköstä karanneet kolme alaikäistä otettiin eilen kiinni Kemissä.
Lappi
6 kuukautta sitten
Poliisi on saanut selville viikonloppuna Torniossa Kokkokankaalla spraymaalilla useita paikkoja sotkeneet tekijät.
Lappi
9 kuukautta sitten
Lapin poliisille on tullut ilmi alle 15-vuotiaiden tekemiä näpistysrikoksia.
Lappi
10 kuukautta sitten
Alaikäisten tekemien ryöstöjen määrä on kasvanut Oulun seudulla vuoden alkupuolella.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Alle 15-vuotiaan pojan epäillään lyöneen toista alle 15-vuotiasta poikaa teräaseella kasvojen alueelle eilen Oulussa Kaukovainiolla.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa noin kymmenhenkinen alaikäisistä koostunut nuorisoporukka kävi eilen iltapäivällä kahden alaikäisen kimppuun.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisin tehostettu huumausaineiden katuvalvonta viime ja toissaviikolla Torniossa ja Rovaniemellä paljasti useita rikoksista epäiltyjä ensikertalaisia.
Lappi
noin vuosi sitten
Rikos paljastui Rajavartiolaitoksen suorittaman ulkomaalaisvalvonnan yhteydessä Kemissä kesäkuussa.
Lappi
noin vuosi sitten
Ajoneuvon kyydissä ollut alaikäinen menehtyi eilen illalla liikenneonnettomuudessa Somerentiellä Puolangalla.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Alaikäinen ajo-oikeudeton rattijuoppo loukkaantui tänä aamuna Sievissä Kuoppaharjuntiellä suistuttuaan henkilöautolla tieltä puuhun.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Ylikomisario Jyrki Kivirintaa Oulun poliisilaitokselta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Kaksi alaikäistä poikaa ajoi eilen luvatta käyttöön otetulla autolla jokeen Reisjärven Räisälänmäellä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten
Varhain tämän päivän puolella poliisi otti kiinni Haapajärvellä Valtakadulla pakettiautolla liikkeellä olleen humalaisen 17-vuotiaan paikkakuntalaisen pojan.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten