Veden ja maan alla toimivaa langatonta paikannusjärjestelmää kehitetään Pohjois-Suomessa

16.12.2021 08:21 - Jussi Häkkilä

Muon Solutions Oy:n toimitusjohtaja Marko Holmaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun yliopistossa on kehitetty kosmisen säteilyn synnyttämiin myoneihin perustuvaa mittaus- ja laskentateknologiaa, joka soveltuu mm. geologisiin maa- ja kallioperätutkimuksiin. Kehitystyö aloitettiin Pyhäsalmen kaivoksessa. Tuon tutkimustyön pohjalta perustettu Muon Solutions Oy on nyt kutsuttu amerikkalais-brittiläis-japanilaiseen yhteistyöprojektiin, jossa on tavoitteena kehittää veden ja maan alla toimiva langaton paikannusjärjestelmä. Se perustuu myonigrafiaan, joka on uusi kiinteän aineen kuvantamismenetelmä. Siinä lasketaan avaruudesta tulevien myonihiukkasten kulkua eri materiaalien ja ainesten läpi. Mitä harvempaa ainesta kohde on, sitä enemmän myoneja selviää sen läpi.

Toistaiseksi ei ole olemassa järjestelmää, jonka avulla olisi mahdollista navigoida sekä veden että maan alla yhdellä ainoalla menetelmällä. Esimerkiksi GPS-järjestelmään perustuvat menetelmät eivät toimi kummassakaan tapauksessa.
Muon Solutionsin tehtävänä hankkeessa on vedenalaisten kenttäkokeiden suorittaminen arktisessa ympäristössä. Kenttäkokeet pyritään toteuttamaan Lapissa ensi vuoden aikana.

Lue myös: Oulun yliopistosta ponnistava startup-yritys kehittämässä menetelmää tulivuorien purkautumisen ennakoimiseen

Kilpailut

Uusimmat