Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen omakotitaloon sekä maastoon, mutta lato ja konehalli tuhoutuivat palossa täysin.
Fortumin Montan vesivoimalaitoksen sillan peruskorjaus on käynnistynyt.
Esiselvitys kalojen ylösvaelluksen mahdollistavan ohitusratkaisun rakentamiseksi Seitenoikean vesivoimalaitoksen yhteyteen on valmistunut.
Alueella on tehty havaintoja ruskeasta vedestä sekä kalaverkkojen mukana tulevasta ruskeasta ja pahanhajuisesta aineksesta. Ilmoituksen jälkeen ELY-keskukselle on myös tullut muita yhteydenottoja vesistöhaitasta.
Kanteleen Voima Oy:n tytäryhtiö NordFuel valmistelee biotuotetehtaan rakentamista Haapavedelle Kanteleen Voiman entisen turvevoimalaitoksen alueelle.
Posion vanhainkodin kellarikerroksessa sattui eilen vesivahinko putken rikkouduttua.
Oulun Vesi -liikelaitos hakee johtajaa vakituiseen virkasuhteeseen. Johtaja vastaa Oulun Vesi -liikelaitoksen toiminnasta, taloudesta ja kehittämisestä. Hän raportoi teknisten liikelaitosten johtokunnalle toiminnasta ja toimii esittelijänä johtokunnassa ja muissa hallintoelimissä.
Tavoitteena on saada 50 000 allekirjoitusta, jonka myötä kansalaisaloite menisi eduskunnan käsiteltäväksi ja asiasta päästäisiin käymään yksityiskohtaisempaa keskustelua, mitä lähipalvelulain sisällön tulisi olla.
Haapaveden terveyskeskuksen päiväaikainen päivystys, jossa asiakas tarvitsee hoitoa saman päivän aikana, järjestetään tämän viikon perjantaista alkaen Oulaisten terveyskeskuksessa.
Yliopistotutkija Heini Postilaa Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksiköstä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kyselyyn voi vastata osoitteessa www.ouka.fi/vesienhoitokysely.
Rannan hyvän veden laadun ylläpitämistä pyritään varmistamaan mittauksia jatkamalla, tekemällä lisäselvityksiä Hietasaaren alueella sekä parantamalla olosuhteita mm. rannan ruoppauksella. Syynä oli se, että ranta jouduttiin asettamaan kahdesti uimakieltoon kesällä 2022, koska vedessä todettiin silloin toimenpiderajat ylittäviä määriä suolistoperäisiä bakteereita.
Ari Kettukankaan jututettavana aiheesta tarkemmin LVI-Pitkälän työnjohtaja Sampo Saarinen.
Hailuodon ja Oulun välinen lauttaliikenne jouduttiin tänään keskeyttämään meriveden painuttua poikkeuksellisen alas.
Iijoen Kierikin vesivoimalaitoksen alueelle sijoittuva hanke on PVO-Vesivoiman ensimmäinen, jolla pilotoidaan voimalaitoksen elinkaarta pidentävää energian varastointiteknologiaa. Energiamarkkinoiden muuttuessa tarvitaan sähköverkkoa vakauttavaa nopeaa säätövoimaa. PVO-Vesivoiman tavoitteena on rakentaa ultrakondensaattorilaitos sen jokaiselle vesivoimalaitokselle.
Ylisyviä ojituksia välttämällä voidaan vähentää ruosteista rautasakkaa vesistöistä, varsinkin jos niillä ei voida lisätä metsätaloudellista kannattavuutta.