Rattijuoppo ajoi rajusti ulos Sievissä - löytyi kylmettyneenä hangesta
Humalassa pakettiautoa kuljettanut 23-vuotias kokkolalaismies loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa Sievissä varhain lauantaiaamuna. Sivullinen ohikulkija ilmoitti hätäkeskukseen ulosajosta, jossa auton kuljettaja makasi auton ulkopuolella vakavasti loukkaantuneena.
Paikkatutkinnassa selvisi, että kokkolalaisen miehen ohjaama pakettiauto oli tullut Reisjärven suunnasta ja suistunut oikealle sillankaiteeseen vasemmalle kaartuvassa mutkassa, tehnyt ilmalennon ja törmännyt puuhun.
Koska tapahtuma-aikaan oli pakkasta lähes 30 astetta ja hälytykseen meni jonkin aikaa, oli kuljettaja ehtinyt saada myös paleltumavammoja hangella maatessaan. Hänet kuljetettiin ensiavun jälkeen Oulun sairaalaan.
Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,48 promillen lukeman. Poliisi haluaa erikseen kiittää hälytyksen tehnyttä ohikulkijaa.