Kuva: Jenina Bomström

Oura Health Oy:lle voitto Tuottava idea -kilpailun finaalissa

29.05.2019 14:50 - Marja Ollakka

Oululainen Oura Health Oy on voittanut Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ja yhteistyökumppaneiden järjestämän kansallisen Tuottava idea -kilpailun.

Oura Health Oy:n tuote Oura-sormus palkittiin yrityssarjan parhaana innovaationa tänään Nasdaqilla Helsingissä järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa. Heitä ehdotti mukaan kilpailuun Oulun Nuorkauppakamari ry:n yhteiskuntavastaava Niko Keskitalo.

Ouran lisäksi kansallisessa finaalissa palkittiin kaksi muuta voittajaa. Kilpailun startup-sarjan voitto meni Lempäälään Applicado Oy:lle, joka osallistui kilpailuun Layette, suomalaisesta neuvolatiedosta uusi vientituote -palvelullaan. Yhteiskuntasarjan voiton vei Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin Hallitukset Töihin! aktivointi- ja kehittämiskonsepti.

Kansallisten sarjojen voittajat pääsivät soittamaan Nasdaq OMX Helsinki -pörssin avauskelloa. Lisäksi voittajat saavat yrityksensä logon näkyviin New Yorkin Times squaren valotaululle. Kilpailun yhteistyökumppani Rastor haluaa olla tukemassa tulevaisuuden menestyjiä ja palkitsee kansallisen Tuottava idea -kilpailun voittajat henkilökohtaisella coachingilla.

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä innovaatiokilpailu, jonka tavoitteena on nostaa esille suomalaisia innovaatioita. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja sen tulee olla jo tuottavassa käytössä.

Kilpailut

Uusimmat