Kuva: AOP

Poliisi epäilee Kainuussa toimivaa yrittäjää työperäisestä hyväksikäytöstä

19.05.2023 17:44 - Marja Ollakka

Poliisi epäilee, että Kainuussa parturialalla toimiva yrittäjä on syyllistynyt ihmiskauppaan ja kiskonnantapaiseen työsyrjintään värväämällä, majoittamalla ja valtaan ottamalla työntekijöitä.

Ulkomaalaistaustainen yrittäjä värväsi yrityksiinsä partureita entisestä kotimaastaan. Poliisi epäilee, että yrittäjä otti yhteensä kolme parturina toiminutta työntekijäänsä valtaansa vaatimalla heitä työskentelemään viisi vuotta hänen palveluksessaan. Valtaan ottamista hän tehosti muun muassa pakottamalla työntekijöitä tekemään kanssaan sopimuksen, jonka mukaan työntekijä on hänelle velkaa 10 000 euroa, ellei työntekijä jatka hänen palveluksessaan viittä vuotta.

Poliisi epäilee yrittäjän järjestäneen majoituksen osalle työntekijöistään, ottaneen haltuunsa yhden työntekijän passin ja oleskeluluvan sekä painostaneen työntekijöitään töiden jatkamiseen uhkaamalla oleskeluluvan menettämisellä. Työntekijöiden on täytynyt työskennellä kuutena päivänä viikossa aina, kun parturiliike on ollut auki. Poliisi epäilee työnantajan myös vaatineen osan maksetusta palkasta takaisin käteisenä.

Lisäksi poliisi epäilee yrittäjää työntekijänsä pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestelystä. Yrittäjä ja yksi työntekijöistä antoivat Maahanmuuttovirastolle vääriä tietoja työntekijän palkkauksesta yhteisellä suunnitelmalla. Heidän tarkoituksenaan oli saada oleskelulupa työntekijän perheelle esittämällä virheellisesti riittävä tulotaso Suomessa.

Asiakokonaisuutta on tutkinut Oulun poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikkö. Se on saanut esitutkinnan valmiiksi ja siirtänyt kokonaisuuden syyttäjälle syyteharkintaan.

Kilpailut

Uusimmat