Kuva: Poliisi

Poliisi sai kiinni huumeiden salakuljetusryhmän - partio löysi autosta Iissä 5 kg amfetamiinia

26.02.2018 10:54 - Marja Ollakka

Oulun poliisin liikenteenvalvonnan tehtävissä olleen partion ansiokkaan toiminnan avulla paljastettiin huumausaineiden salakuljetusryhmä.

Poliisipartio pysäytti pohjoisesta tulevan katsastamattoman ajoneuvon Iissä lokakuussa. Ajoneuvossa olleen kahden miehen käyttäytyminen ja muu toiminta herätti poliisipartion huomion. Partion ansiokkaan toiminnan johdosta ja ajoneuvoon tehdyn paikanetsinnän yhteydessä löytyi auton jalkatilasta laukku, jossa oli noin viisi kiloa epäiltyä amfetamiinia. Molemmat eteläsuomalaiset miehet otettiin kiinniotetuiksi ja erittäin vaaralliseksi luokitelluksi amfetamiiniksi epäillyt huumausaineet takavarikkoon.

Esitutkinnassa selvitettiin salakuljetukseen epäillyksi useita muitakin suomalaisia henkilöitä. Lisäksi yhden Pohjois-Ruotsissa asuvan henkilön epäillään osallistuneen huumeiden kuljettamiseen ja maahantuonnin järjestelyyn. Huumausaine-erä epäillään tuodun yöllä Ruotsista Haaparannan kautta Suomeen ja oli todennäköisesti tarkoitus kuljettaa kohti etelää. Tutkinnan aikana takavarikoitiin myös noin 700 grammaa lisää amfetamiinia Pohjois-Ruotsissa tehdyn kotietsinnän yhteydessä.

Jutussa perustettiin varsin aikaisessa vaiheessa yhteinen kansainvälinen tutkintaryhmä Oulun poliisin, Hämeen poliisin ja Luulajan poliisin kanssa. Tutkinnan aikana on ollut useita henkilöitä vapautensa menettäneenä ja kolme henkilöä on edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Suomen puolella tapahtuneet rikokset ovat siirtymässä syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Kilpailut

Uusimmat