Kuva: Mikko-Pekka Karlin

Arktiset askeleet -katselmukseen 56 teosta

23.01.2017 12:44 - Jussi Häkkilä

Valtakunnallisen Arktiset askeleet -tanssitapahtuman arviointiraati on valinnut maalis-huhtikuun vaihteessa Oulussa järjestettävään katselmukseen 56 teosta.

Valtakunnallisen Arktiset askeleet -tanssitapahtuman arviointiraati on valinnut maalis-huhtikuun vaihteessa Oulussa järjestettävään katselmukseen 56 teosta. Yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tanssin harrastajille ja ammattiopiskelijoille tarkoitettuun tanssitapahtumaan lähetettiin ennätykselliset 258 teosta ympäri Suomea.
Valitut teokset tulevat Espoosta, Jyväskylästä, Kaarinasta, Kajaanista, Keravalta, Kuopiosta, Lahdesta, Lappeenrannasta, Lempäälästä, Lohjalta, Nokialta, Nurmijärveltä, Oulusta, Paimiosta, Porista, Raumalta, Tampereelta, Turusta ja Vantaalta.
Arktiset askeleet on ensisijaisesti tanssikasvatuksellinen tapahtuma, jossa tanssin kentän laaja-alaisuus on nähtävillä kattavasti. Tapahtumaan valittiin tälläkin kertaa monipuolisesti erilaisista lähtökohdista tehtyjä tanssiteoksia. Arktiset askeleet -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun läänin Tanssialan Tuki ry.

Kilpailut

Uusimmat