Kuva: Radio Pooki
Oulun Isokadun peruskorjaus alkaa
Oulun Isokadun peruskorjauksen ensimmäinen vaihe alkaa.
Oulun Isokadun peruskorjauksen ensimmäinen vaihe alkaa. Ensimmäisessä vaiheessa Isokatua peruskorjataan kahden korttelin verran välillä Heinätorinkatu-Sepänkatu. Samalla myös Sepänkadusta peruskorjataan korttelin matka välillä Isokatu-Uusikatu. Urakan valmistelevat työt alkavat ensi maanantaina ja kaivutyöt lähtevät käyntiin seuraavana maanantaina. Valmistelevia töitä ovat mm. työnaikaisten liikennejärjestelyiden tekeminen ja purkutyöt. Alueen kunnallistekniikka on tullut käyttöikänsä päähän. Isokatu peruskorjataan kokonaisuudessaan väliltä Saaristonkatu-Puistokatu. Korjaus etenee kaksi kortteliväliä vuodessa. Työt sisältävät mm. vesihuoltoverkoston peruskorjauksen sekä kadun rakennekerrosten ja pintarakenteiden uusimisen. Lisäksi tehdäänkaukolämpö-, valaistus-, sähköverkko- ja tietoliikenneverkkotöitä. Samalla liikennejärjestelyt ja kunnallistekniikka uusitaan, esteettömyyteen panostetaan sekä hulevesien hallintaratkaisuja parannetaan. Kokonaisuudessaan peruskorjaus valmistuu vuonna 2028.
Lue myös: Kiertokaari kerää pyöriä Oulun alueella