Kuva: Mari Korpua

Oulun Kiikelistä aiotaan järjestää tontinluovutuskilpailu

08.02.2024 16:25 - Marja Ollakka

Oulun kaupunki aikoo järjestää tontinluovutuskilpailun kahdelle liiketontille torinrannalle Kiikeliin. Kyseessä on aiemmin Töölö Urban Oy:lle:lle varatut tontit, joihin oli tarkoitus rakentua merikylpylä.

Tontinluovutuskilpailu on tarkoitus järjestää 1.3.– 31.5.2024. Hakijoilta pyydetään suunnitelmat, selostus konseptista sekä liiketoimintasuunnitelma. Kilpailualueena on kaksi tonttia Kiikelissä.

Yhdyskuntalautakunta päättää tontinluovutuskilpailun järjestämisestä kokouksessaan 13.2.2024. Lautakunnan jälkeen asia siirtyy kaupunginhallituksen päätettäväksi. Kaupunginhallitus myös tekee lopullisen päätöksen tonttien varaamisesta kilpailuun osallistuneelle tai osallistuneille.

Kaupunki järjesti tontinluovutuskilpailun torinrannassa 2018. Tontinluovutuskilpailun voitti tuolloin Töölö Urban Oy. Kaupunki on sittemmin purkanut voittaneen kilpailuehdotuksen perusteella solmitut maanvuokrasopimukset. Samalla on päättynyt osapuolten välinen käyttöoikeussopimus vesialueisiin. Nyt tarkoitus on hakea uudelleen toteuttajaa samalle alueelle.

Kilpailut

Uusimmat