Kuva: Karjasillan seurakunta

Oulussa Karjasillan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi Jaakko Tuisku

09.10.2023 09:10 - Ari Kettukangas

Ennakkoäänestys oli 2.–6. lokakuuta ja vaalissa annettiin yhteensä 3300 ääntä, joista ennakkoon 2369 ääntä

Oulussa Karjasillan seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu Haukiputaan kirkkoherra, teologian tohtori Jaakko Tuisku. Vuonna 1979 syntynyt Tuisku sai 1709 ääntä sunnuntaina ratkenneessa kirkkoherran vaalissa. Vaalissa oli kolme ehdokasta. Toiseksi eniten ääniä, 1227 kappaletta sai Oulunsalon kirkkoherra Petri Satomaa ja kolmanneksi eniten 364 Suomen Punaisen Ristin toiminnanjohtaja Miia Seppänen. Ennakkoäänestys oli 2.–6. lokakuuta ja vaalissa annettiin yhteensä 3300 ääntä, joista ennakkoon 2369 ääntä. Vaalin äänestysprosentti oli 13,4. Edellisissä Karjasillan seurakunnan vaaleissa vuonna 2000 ääniä annettiin yhteensä 1107 ja äänestysprosentti oli 4,9.

Lue myös: Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Pirkko-kulttuuripalkinto käsikirjoittaja Venla Aakolle

Kilpailut

Uusimmat