Kuva: Shutterstock

Oulun osallistuvaan budjetointiin annettiin 178 ideaa

01.03.2023 07:58 - Minna Kuosmanen

Oululaiset antoivat Oulun kaupungin osallistuvaan budjetointiin yhteensä 178 ideaa. Ideoita oman alueen ja koko kaupungin kehittämiseksi kerättiin 30.1.-12.2. Ideoiden toteutukseen on varattu tänä vuonna 70 000 euroa.

Seuraavaksi kaikki toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitetään äänestysehdotuksiksi yhdessä kaupungin asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa.

Toteuttamiskelpoisuudessa arvioidaan esimerkiksi sitä, onko idea toteutettavissa yhteisen budjetin rajoissa ja osallistuvan budjetoinnin aikataulussa sekä katsotaan, ollaanko ideaa jo toteuttamassa jotain muuta kautta. Kehittämisen jälkeen jokaiselle idealle luodaan äänestystä varten oma budjetti.

Toukokuussa oululaiset päättävät äänestämällä, mitkä äänestysehdotukset toteutetaan. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa vuoden 2023 aikana eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin.

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Kilpailut

Uusimmat