Kuva: Panthermedia

Oulun Vesi uusii paineviemärin Hietasaaressa

13.11.2022 10:46 - Ari Kettukangas

Toisen vaiheen työt käynnistyvät viikolla 46 ja jatkuvat syksyyn 2023 saakka. Noin 50 vuotta vanha paineviemäri korvataan kahdella uudella putkella.

Oulun Vesi uusii paineviemärin Hietasaaressa ja saneeraustyö kestää lähes vuoden. Oulun Veden tärkeimmän paineviemärin saneeraus jatkuu Hietasaaressa ja Toppilassa välillä Mustasalmi-Koskelantie. Toisen vaiheen työt käynnistyvät viikolla 46 ja jatkuvat syksyyn 2023 saakka. Noin 50 vuotta vanha paineviemäri korvataan kahdella uudella putkella. Vanha putki saneerataan häiriöttömän jätevesiviemäröinnin turvaamiseksi. Hanke mahdollistaa osaltaan Vaakunanrannan asuntomessualueen rakentamisen. Saneerattavaa viemäriä pitkin johdetaan noin 100 000 ihmisen jätevedet kohti Taskilan jätevedenpuhdistamoa. Suunnittelussa on huomioitu Hietasaaren luonnon ympäristö. Työn vuoksi joudutaan kuitenkin kaatamaan myös puustoa. Työt aiheuttavat tilapäistä liikennehaittaa sekä lyhytaikaisen vedenjakelun katkoksen Toppilansaaressa. Vedenjakelun katkoksesta tiedotetaan tarkemmin ennen sen ajankohtaa.

Kilpailut

Uusimmat