Kuva: Jussi Häkkilä

Oulun satama-altaita ruopataan

04.10.2022 08:27 - Jussi Häkkilä

Oulun sataman satama-altaiden huoltoruoppaus alkaa tällä viikolla.

Oulun sataman satama-altaiden huoltoruoppaus alkaa tällä viikolla. Valmistelevat työt aloitettiin jo viime viikolla. 
Altaista ruopataan tässä yhteydessä yhteensä noin 18 500 kuutiota, Oritkarin altaasta noin 15 000 ja Vihreäsaaresta noin 3 500 kuutiometriä. Oritkarin altaaseen jää vielä huoltoruoppaustarpeita arviolta 33 000 kuutiota, mutta tuo ruoppaus edellyttää vesilupaa. Jäljelle jäävä Oritkarin huoltoruoppaus toteutetaan ensi vuonna, kun sitä varten haettava vesilupa on lainvoimainen. Ruoppaukset tehdään kauharuoppaamalla. Ruopatut massat kuljetaan proomuilla Orikarin satama-alueella sijaitsevaan läjitysaltaaseen. Ruoppauksella voi olla vaikutusta parhaillaan käynnissä olevaan siian verkkopyyntiin. Ruoppaustyöt on tarkoitus saada päätökseen ensi kuun aikana, kuitenkin viimeistään joulukuussa. 

Lue myös: Kokkolan väylähankkeen ruoppauksen yhteydessä löytynyt sotilasräjähde

Kilpailut

Uusimmat