Kirurgian ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Kari Haukipurolle Oulun Duodecim-seuran vaikuttajapalkinto -Kandikollega-tunnustus Hannu Salolle

02.06.2022 11:33 - Jussi Häkkilä

Kari Haukipuroa haastattelee Jussi Häkkilä.

Kirurgian ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, dosentti Kari Haukipuro on saanut Oulun Duodecim-seuran tämänvuotisen 4000:n euron suuruisen Elias-vaikuttajapalkinnon. Palkinto jaettiin alkuviikosta Pohjolan Lääkäripäivien avajaisissa. Kari Haukipuron tutkimusmielenkiinnon kohteena ovat olleet telelääketiede, ruoansulatuskanavan sairaudet ja kollageenin osuus haavan paranemisessa sekä muu kirurgia. Hän on ohjannut kuusi väitöskirjaa ja tukenut yksikön esimiehenä aktiivisesti tutkimustyötä. Haukipuro on työskennellyt lähes yhtäjaksoisesti Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuodesta 1977 lähtien. Palkitsemisperusteluissa korostettiin monipuolisen työuran lisäksi hänen yhteistyökykyään ja kannustavaa asennettaan sekä tietoon että aktiiviseen keskusteluyhteyteen ja vahvaan verkostoitumiseen perustuvaa modernia johtamisfilosofiaansa.
Vuoden Kandikollega -huomionosoituksen sai lääketieteen neljännen vuosikurssin opiskelija, LK Hannu Salo Oulun yliopistosta. Hän on opiskelijakavereidensa mukaan hieno esimerkki opiskelijasta, joka on aktiivisesti mukana kurssin toiminnassa vuodesta toiseen ilman erityisiä titteleitä. Palkitsemisperusteluissa mainitaan myös, että hän on luonut kollegiaalisuudellaan hienoa ilmapiiriä koko kurssin keskuuteen.

Oulun Duodecim-seura luovutti Pohjolan Lääkäripäivien avajaisissa myös 5 000:n euron tutkimusapurahat dosentti Michaela Bodelle, LT Lotta Kinnuselle ja LT Sari Koivurovalle sekä 2 000:n euron matka-apurahat tieteellisiin kongresseihin osallistumista varten LK Veronika Hyytiäiselle ja LK, KTM Ursula Mikkolalle.

Lue myös: Vuoden yleislääkäri Jukka Ronkainen Torniosta

Kilpailut

Uusimmat