Kuva: Fotolia

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta toivoo pohjoisen maakuntiin saapuvilta täyttä virusturvaa

23.02.2021 18:03 - Marja Ollakka

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden kolmanteen verkkokokoukseen tänään.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa esiintyy erittäin vähän koronavirustartuntoja hiihtolomakauden alkaessa. Kainuussa tilanne on maan paras.

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta toivoo, että pohjoisen maakuntiin muualta maasta tai ulkomailta saapuvat noudattaisivat tiukasti kaikkia virusturvaohjeita niin työssä, lomilla kuin asioinnissa.

Herkästi tarttuva koronaviruksen Britti-muuntovirus on jo vallitseva virusmuoto Etelä-Suomessa. Huoli on, että lomakaudella muuntoviruksen leviäminen kiihtyy myös Pohjois-Suomessa. Pohjois-Pohjanmaalla on jo näkyvissä ilmiö, että sellaiset virustartunnat, joissa on jäljitetty yhteys Etelä-Suomeen ja Helsinkiin, ovat kasvussa. Huoli hiihtolomaviikkojen alettua on suuri.

Lakimuutoksen jälkeen aluehallintovirastoilla ei edelleenkään ole mahdollisuutta määrätä pakollisia massatestauksia maamme rajoilla. Sen lakimuutoksen käsittely on kesken eduskunnassa. Brittivariantin saapumista Suomeen ei millään rajojen sulkemisilla enää saada estettyä.

Elinkeinot, TE-toimistot ja viranomaiset ovat varmistaneet riittävän kausityövoiman saannin maamme alkutuotannossa, kasvis- ja eläintiloilla sekä marjayrityksissä vuotta 2020 paremmin. Toivomus on, että kaikki kausityövoimaa tarvitsevat hakisivat työvoimaa TE-toimiston palvelun kautta.

Kilpailut

Uusimmat