Suvi Teräsniska palkittiin Iskelmä Gaalassa Pro Iskelmä-palkinnolla

14.02.2021 10:55 - Ari Kettukangas

Suvi Teräsniska on reilun kymmenen vuoden aikana myynyt puoli miljoonaa albumia, saanut kymmenen kultalevyä ja vielä tuplasti platinaa. Teräsniska on nuorin Pro Iskelmä -palkittu artisti.

Iskelmä Gaalan Pro Iskelmä -palkinnon sai tänä vuonna Lapista lähtöisin oleva laulaja Suvi Teräsniska. Pro Iskelmä myönnetään vuosittain henkilölle, yhteisölle tai muulle taholle, joka on omalla työllään merkittävästi edistänyt kotimaista iskelmä- ja kevyen musiikin kulttuuria 2000-luvulla. Iskelmän raadin mukaan Suvi Teräsniska on mm. omalla esimerkillään ja kiitettävällä nöyryydellä pystynyt luomaan täysin uniikin ja oman näköisen uran, unohtamatta esikuviaan. Suvi Teräsniska on reilun kymmenen vuoden aikana myynyt puoli miljoonaa albumia, saanut kymmenen kultalevyä ja vielä tuplasti platinaa. Teräsniska on nuorin Pro Iskelmä -palkittu artisti.

Iskelmä Gaala palkitsi perjantai-iltana Tampereella viime vuoden parhaat artistit ja julkaisut. Yleisö äänesti artistulokkaan BEHMin voittoon vuoden tulokas/läpimurto-, vuoden naisartisti- ja vuoden albumi -kategorioissa. Lisäksi BEHMin kappale ’Hei rakas’ äänestettiin vuoden iskelmäksi. Vuoden yhtyeenä palkittiin Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani ja vuoden miesartisti-palkinnon vei tänä vuonna Arttu Wiskari. Lisäksi musiikintekijöiden ja kustantajien järjestö Teosto luovutti gaalassa vuoden musiikintekijä -palkinnon säveltäjä-sanoittaja Janne Rintalalle.

Iskelmä Gaalan palkinnot perustuvat tammikuussa Iskelmän nettisivuilla järjestettyyn vuosiäänestykseen, johon osallistui lähes 20 000 kuuntelijaa.

Lue myös: Haasteet houkuttelevat Simodeusta kokeilemaan - "Tykkään tehä ja kokea"

Kilpailut

Uusimmat