Kuva: Mikko Havusela

Pohjois-Pohjanmaa pysyy Suomen tuulivoimakeskittymänä – kiinteistöverotulot lähes 6 miljoonaa

11.02.2021 08:21 - Paavo Törmi

Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan nykyisin 35% koko maan tuulivoimalla tuotetusta sähköstä. Pohjois-Pohjanmaan alueen kuntien tuulivoimasta saama kiinteistövero oli vuonna 2020 yhteensä lähes kuusi miljoonaa euroa. Kaikista Suomen tuulivoimaloista maksettiin viime vuonna yhteensä yli 15 miljoonaa euroa kiinteistöveroa eri kuntiin.

Pohjois-Pohjanmaalle rakennettiin viime vuonna 28 uutta tuulivoimalaa. Vuoden 2020 lopussa Pohjois-Pohjanmaalla oli 286 tuulivoimalaa. Toiseksi suurimmaksi tuulivoimamaakunnaksi nousi vuoden 2020 aikana Pohjanmaa, jossa on 17 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista. Kolmantena tulee Lapin maakunta 15 prosentin osuudella koko maan tuulivoimakapasiteetista.

Uusia tuulivoimaloita rakennettiin vuonna 2020 viiteen kuntaan: Limingalle, Maalahteen, Marttilaan, Närpiöön ja Pyhäjoelle. Eniten uutta tuulivoimakapasiteettia rakennettiin Pyhäjoelle, jonne valmistui vuoden aikana 24 tuulivoimalaa - kunta on nyt myös neljänneksi suurin tuulivoimakunta Suomessa 43:lla tuulivoimalalla. Kiinteistöverotuloa Pyhäjoen kunta sai tuulivoimaloistaan viime vuonna yli 650 000 euroa. Suomen suurin tuulivoimakunta on edelleen Kalajoki, jossa on 64 tuulivoimalaa. Kalajoen tuulivoimalat tuottivat kunnalle kiinteistöverotuloa yli 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2020

Kilpailut

Uusimmat