Korona on vaikuttanut yrittäjien toimintaan erittäin vaihtelevasti

04.09.2020 17:30 - Nelli Salomäki

Huomenna vietetään Yrittäjän päivää, mutta poikkeusolojen vuoksi tapahtumat on jouduttu perumaan. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjillä oli suunnitteilla huomiselle isot juhlat, jotka kuitenkin jouduttiin perumaan vallitsevan tilanteen vuoksi.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jussi Riikosen mukaan korona-aika on ajanut osan yrityksistä syvään ahdinkoon, mutta osalla puolestaan menee paremmin kuin pitkään aikaan.  Vähittäiskauppa ja verkkopalveluihin liittyvät yritykset ovat menestyneet hyvin tilanteesta huolimatta. Erikoiskauppa, tapahtuma-ala ja ravintola-ala puolestaan ovat olleet vaikeuksissa. 

Riikosen mukaan yritysten konkursseja ja lopettamisia tulee tapahtumaan. Epävarmat ajat sekä puheet verojen korottamisesta ja yrittäjyyden edellytysten vaikeuttamisesta syövät Riikosen arvion mukaan myös ihmisten halua perustaa uusia yrityksiä. 

Kilpailut

Uusimmat