Kuva: Viihdeohjelmat

Tangokuningas Kari Piironen on kuollut

01.04.2020 11:34 - Ari Kettukangas

Piirosella todettiin vuoden 2017 alussa keuhkosyöpä ja hän joutui silloin peruuttamaan kaikki Suomeen ja Ruotsiin suunnitellut 50-vuotisjuhlakonserttinsa. Sairaudet alkoivat vuonna 2014 kakkostyypin diabeteksellä ja sydämen eteisvärinällä. Yli 50 vuotta keikkaillut Piironen levytti 14 albumia ja lähes 200 kappaletta.

72-vuotias Kari Piironen on kuollut pitkäaikaiseen sairauteen. Hän oli suomalainen iskelmälaulaja, joka kruunattiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla 1988. Piironen on asunut vuodesta 1996 saakka Viitasaarella. Hänen vaimonsa Rauha Piironen oli hänen vierellään viimeiseen asti. Piirosella todettiin vuoden 2017 alussa keuhkosyöpä ja hän joutui silloin peruuttamaan kaikki Suomeen ja Ruotsiin suunnitellut 50-vuotisjuhlakonserttinsa. Sairaudet alkoivat vuonna 2014 kakkostyypin diabeteksellä ja sydämen eteisvärinällä. Karilla oli elämä järjestyksessä, kun syöpä tuli. Hän teki työtä, jota rakasti. Yli 50 vuotta keikkaillut Piironen levytti 14 albumia ja lähes 200 kappaletta.

Lue myös: Hanna Ekolan ensimmäisen levyn ilmestymisestä tänä vuonna 30 vuotta - "Ei ois arvannut miten hieno matka tästä tulee"

Kilpailut

Uusimmat