Karannut sonni aiheutti hämmennystä Raahen keskustassa

01.04.2020 06:00 - Ari Kettukangas

Tänä aamuna ennen kuutta karkasi sonni karjankuljetusautosta Kirkkokadun ja Sovionkadun risteyksessä Raahen keskustassa. Äkäinen Ayrshire jättiläinen pääsi karkaamaan auton peräluukusta pettäneiden salpojen vuoksi. Alueelle pystytettiin kiinnioton ajaksi muuvaara liikennemerkit. Varhaisen aamun ja vallitsevan koronaviiruksen vuoksi liikkeellä oli onneksi vähän väkeä. Talvinen sääkään ei hillinnyt kiihtyneen hurjapään menoa.

Sonni uhmasi mm. aamulenkillä ollutta miestä ja vei tämän pudottaman pussin lehmäkarkkeja. Tästä sonnin matka jatkui selvästi kiinnostuneena Härkätorille. Läheisen leipomoauton kuljetuskärrystä karkulainen puolestaan nappasi ohimennen mukaansa laatikon kermasarvia. Loota ehdittiin kuitenkin nappaamaan vorolta takaisin. Tämän johdosta kiukkuinen sonni suuntasi menonsa Kokkolantielle ja siitä edelleen kohti kasitietä. Hurjimus saatiin lopulta kiinni Uimahallintien jalkapalloareenalta.

Innostunutta sonnia epäillään mm. virkavaltaa vastaan puskemisesta, punaisen liikennevalotolpan kaatamisesta ja terävien sarvien hallussapidosta yleisellä paikalla. Tapauksen nähneitä silminnäkijöitä pyydetään ilmoittautumaan mukaan kesällä pidettäviin maatalousnäyttelyihin Mikkelissä.

Kilpailut

Uusimmat