Kuva: Kati Jurkko

Vaelluskalojen palauttaminen Iijoen vanhaan luonnonuomaan tuottaa tulosta

04.01.2020 13:15 - Ari Kettukangas

Vuoden 2019 merkittävimpiä löytöjä Iijoen vanhassa luonnonuomassa Iissä olivat talven yli selvinneet, luonnonkudusta syntyneet yli yksivuotiaat lohenpoikaset. Ne olivat kasvaneet niin isoiksi, että tästä talvesta selvittyään ne jo lähtenevät merivaellukselle. Syksyn koekalastuksen yhteydessä löytyi myös jo toisena vuonna peräkkäin luonnonkudusta kuoriutuneita yhden kesän lohenpoikasia.

Toimenpiteet vaelluskalojen palauttamiseksi Iijoen vanhaan luonnonuomaan tuottavat tulosta. Vuoden 2019 merkittävimpiä löytöjä Iijoen vanhassa luonnonuomassa Iissä olivat talven yli selvinneet, luonnonkudusta syntyneet yli yksivuotiaat lohenpoikaset. Ne olivat kasvaneet niin isoiksi, että tästä talvesta selvittyään ne jo lähtenevät merivaellukselle. Syksyn koekalastuksen yhteydessä löytyi myös jo toisena vuonna peräkkäin luonnonkudusta kuoriutuneita yhden kesän lohenpoikasia. Lohet ovat kuteneet uomassa myös syksyllä 2019. Kutualueiden tutkimuksen yhteydessä lokakuun lopussa todettiin, että poikastuotannon kannalta uomassa on liian vähän lohen kutuun sopivia sorapohjaisia alueita. Potentiaalisia kutupaikkoja voidaan lisätä kutusoraikkoja rakentamalla. Vuonna 2019 uomassa sijaitsevan Uiskarinkosken kalatien laskuriin tallentui ennätysmäärä nousseita kaloja, yhteensä 439 kappaletta, mikä on lähes 2,5 kertaa edellisvuotta enemmän. Lohia nousi 56 kappaletta, yli kuusinkertainen määrä verrattuna vuoteen 2017. Suurin osa nousseista lohista oli yhden merivuoden lohia. Merkittävät askeleet kohti lohen luonnonkiertoa on Iijoen vanhan luonnonuoma -hankkeen ansiota. Iijoen Raasakan vanhaa uomaa kehitetään kalan nousun ja virkistyskäytön edistämiseksi Iin kunnan, PVO-Vesivoiman ja Etelä- ja Pohjois-Iin jakokuntien yhteisessä hankekokonaisuudessa vuosina 2017-2021.

Lue myös: Kevään hiihtokouluihin ilmoittautuminen alkaa Oulussa tiistaina

Kilpailut

Uusimmat