Kuva: Sellosymposium ry

Oulun konservatorio menestyi Salon sellokilpailussa

22.10.2019 13:20 - Ari Kettukangas

Oulun konservatorion opiskelija Alli Mankkinen voitti kolmannen palkinnon Salon kansallisen sellokilpailun 14-18-vuotiaiden solistisessa sarjassa. Kilpailussa soitettiin kolme erää. Kilpailun finaalissa sunnuntaina soitti viisi nuorta muusikkoa. Alli Mankkinen on 15-vuotias. Hän käy Pohjankartanon musiikkiyläastetta.

Oulun konservatorion opiskelija Alli Mankkinen voitti kolmannen palkinnon Salon kansallisen sellokilpailun 14-18-vuotiaiden solistisessa sarjassa. Kilpailussa soitettiin kolme erää. Kilpailun finaalissa sunnuntaina soitti viisi nuorta muusikkoa. Alli Mankkinen on 15-vuotias. Hän käy Pohjankartanon musiikkiyläastetta. Salon sellokilpailun 9-13-vuotiaiden solistisessa sarjassa Oulun konservatoriota edusti Alma Stupak, joka eteni kilpailussa välieriin asti.
Salon sellokilpailun 14-18 –vuotiaiden solistisessa sarjassa soitti myös oululainen Pekka Smolander, joka on ollut pitkään Oulun konservatorion oppilaana ja aloittanut opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa tänä syksynä. Hän eteni kilpailun välieriin.

Lue myös: Jarno Kokko pystyy soittamaan kaikkia bändisoittimia - "Välttävästi soitan kaikkee, en henkseleitä paukuttele"

Kilpailut

Uusimmat