Kuva: Fotolia

Ruijanpolun vanhoja opasteita tuhottu

30.09.2019 12:11 - Paavo Törmi

Metsähallitus on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Perämeren ja Jäämeren välisen ns. Ruijanpolun merkkipinnojen tuhoamisesta. Vähintään 1500-kuvulta peräisin olevan Perämeren ja Jäämeren välisen Ruijanpolun kivisiä merkkipinoja on kaadettu ainakin Inarissa. Merkit ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä, joihin ei saa kajota. Metsähallitus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. 

Ruijanpolku on yksi Perämeren ja Jäämeren välisistä vanhoista kulkureiteistä. Varhaisin kirjallinen merkintä reitistä on vuodelta 1598, ja reitti on kunnostettu viimeisen kerran 1800-luvun lopussa. Selkeimmin reitti on näkyvissä Sodankylän Sompiojärveltä pohjoiseen Inarin Laanilaan saakka. Siellä reitti on merkitty päällekkäin asetetuilla kivillä ja mäntyihin veistetyillä pilkkamerkeillä. Merkkien tekoaika ei ole tiedossa.Ruijanpolun merkinnät ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä ja Ruijanpolku on myös valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.

Kiilopääntien ja Laanilan välisen reitinosan varrelta on löydetty 19 vanhaa kivilatomusta, viisi vanhaa viittamerkkiä ja 29 pilkkapetäjää. Syykuussa tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että kivilatomuksista 16 on hiljattain hajotettu kahden kilometrin matkalta. Lisäksi yksi viittamerkeistä on hajotettu. Latomusten osin raskaatkin kivet on vieritetty pois paikoiltaan ja levitetty ympäristöön. Vahingosta ei voi olla kyse.Reitillä on useita opasteita, joissa kerrotaan Ruijanpolusta ja sen historiallisesta merkityksestä. Metsähallitus on pyytänyt poliisia tutkimaan, onko Ruijanpolun vanhojen reittimerkkien hajottamisessa rikottu muinaismuistolakia. Poliisi on vastaanottanut Metsähallituksen laatiman tutkintapyynnön. Esitutkintaa ei ole vielä käynnistetty. Mahdollisista silminnäkijähavainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille.

Kilpailut

Uusimmat