Kuva: Mari Korpua

Työmatkapyöräilyyn kannustavan Kilometrikisan kuntasarjan voitto Utajärvelle

27.09.2019 09:00 - Jussi Häkkilä

Pyöräilykuntien verkosto ry:n järjestämän työmatkapyöräilyyn kannustavan Kilometrikisan kuntasarjan voitti Utajärvi.

Pyöräilykuntien verkosto ry:n järjestämän työmatkapyöräilyyn kannustavan Kilometrikisan kuntasarjan voitti Utajärvi. Siellä poljettiin eniten kilometrejä asukaslukuun nähden. Seuraavaksi sijoittuivat Virolahti ja Oulu. Tempauksessa oli mukana 32 153 polkijaa ja 2 549 joukkuetta. Kilometrikisan osana toimivassa Punaisen Ristin Ketjureaktiossa ennätysmäärä eli 235 yritysjoukkuetta polki ilmastonmuutosta vastaan. Yritykset lahjoittivat Ketjureaktioon euron 25:ä poljettua kilometriä kohden. Tällä hetkellä avustussumma on noin 110 000 euroa ja osa joukkueista aikoo vielä tuplata keräämänsä summan. 
Punainen Risti ohjaa avustuksen tänä vuonna ilmastonmuutoksesta pahasti kärsiville alueille mm. eteläiseen Afrikkaan ja Tadzhikistanin vuoristoalueille, jossa kuivuus aiheuttaa nälänhätää ja puhtaan veden puutetta. Avustusvaroilla rakennetaan terveellisen ruuan tuottamiseen viljelmiä sekä järjestelmiä puhtaan veden saamiseksi. 
Kilometrikisa järjestettiin nyt 11. kertaa.

Lue myös: Oulun seudulla käyttöön maan kattavin pyöräliikenteen viitoitus- ja opastusjärjestelmä

Kilpailut

Uusimmat