Kuva: Fotolia

Siirin-päivien Kultainen kaulin -palkinto Jukka Ukkolalle

15.08.2019 13:04 - Ari Kettukangas

Perustelujen mukaan Ukkolalla on tarkka ja eri kanteilta näkevä katse toimittajana ja pakinoitsijana, huumoria unohtamatta. Jukka Ukkola työskenteli toimittajana ensin Kalevassa vuosina 1967-83 ja sen jälkeen Suomen Kuvalehdessä 1984-2010. Noina vuosina hän kirjoitti foorumeilleen tuhansia pakinoita, niin Aleksis K. -nimimerkillä kuin omalla nimellään. Jukka Ukkolan kynästä on syntynyt pakinakokoelmien lisäksi mm. perusoululaisten yritysten ja yhdistysten historiikkeja ja Oulu-aiheisten valokuvateosten tekstejä.

Oululaislähtöisen näyttelijä Siiri Angerkosken elämäntyölle kunniaa tekevä Siirin-päivät -tapahtuma jakoi tämänvuotisen Kultainen kaulin -palkintonsa filosofian maisteri, toimittaja Jukka Ukkolalle. Kultainen kaulin myönnetään oululaiselle kulttuurin tekijälle tai vaikuttajalle. Palkinnon lahjoittaa Oulun Koru Oy. Perustelujen mukaan Ukkolalla on tarkka ja eri kanteilta näkevä katse toimittajana ja pakinoitsijana, huumoria unohtamatta. Jukka Ukkola työskenteli toimittajana ensin Kalevassa vuosina 1967-83 ja sen jälkeen Suomen Kuvalehdessä 1984-2010. Noina vuosina hän kirjoitti foorumeilleen tuhansia pakinoita, niin Aleksis K. -nimimerkillä kuin omalla nimellään. Jukka Ukkolan kynästä on syntynyt pakinakokoelmien lisäksi niin perusoululaisten yritysten ja yhdistysten historiikkeja - esimerkkeinä Katri Antell, Oulun suomalainen klubi ja Oulun Osuuspankki - kuin Oulu-aiheisten valokuvateosten tekstejä. Ehkä tunnetuin teos tuolta saralta on Oulun murteen sanakirja Ookko nää, josta on ilmestynyt parikin eri laitosta. Sarallaan Jukka Ukkola on tätä nykyä Suomen toiseksi vanhin toimija Matti Pitkon jälkeen. Siirin-päivät järjesti Finnkino Oy, Merikoskikerho ry ja Oulun Elokuvakeskus ry.

Lue myös: Happilautta-ulkoveistos julkistetaan tänään Kontinkankaalla

Kilpailut

Uusimmat