Kuva: Marja Ollakka

Oulu tarjoaa jälleen Puistopiknikkejä - nyt haetaan esiintyjiä

10.04.2019 09:01 - Marja Ollakka

Oulun kaupungin tarjoamat Puistopiknikit järjestetään taas 29.6.–11.8.2019. Nyt haetaan esiintyjiä tämän kesän Puistopiknikeille.

Keskustan piknikit järjestetään tänä kesänä keskiviikkoisin ja sunnuntaisin Hollihaan puiston Hollilavalla ja Pikisaaren Vanhan Villatehtaan piha-alueella. Aluepiknikit toteutetaan neljänä lauantaina Haukiputaan toimintapuistossa, Äimäraution siirtolapuutarhassa, Oulunsalon kotiseutumuseon pihalla ja Kiimingin Koitelissa.

Puistopiknik-tapahtumasarjaan etsitään sisällön tuottajiksi harrasteryhmiä, esiintyviä taiteilijoita ja liikuntatoimijoita, myös muut ennalta määrittämättömät yhteisölliset sisällöt ovat tervetulleita.  Ohjelmahakuun toivotaan monipuolisia ja rohkeita ehdotuksia. Puistopiknikit ovat tapahtuman luonteesta riippuen kestoltaan noin 1–3 tunnin mittaisia kaikille avoimia maksuttomia tapahtumia. Yhdessä tapahtumassa voi olla useampi kaupungin valitsema yksittäinen esiintyjä tai yhdistyksen tuottama ohjelmakokonaisuus.

Tämän kevään ohjelmahaussa voi tarjota yksittäistä esitystä tai uutuutena myös ohjelmakokonaisuutta. Yksittäisen esitysehdotuksen kestoksi toivotaan vähintään 45 minuuttia. Ohjelmakokonaisuus voi olla yhdelle päivälle sijoittuva useamman esiintyjän tapahtuma tai useana päivänä toteutettava tapahtumien sarja. Ohjelmakokonaisuuksien haku on suunnattu ensisijaisesti alueen yhdistyksille ja työryhmille.

Ohjelmahaku on avoinna 15.4.–6.5.2019 ja hakemuksen voi jättää websivun www.ouka.fi/puistopiknikit verkkolomakkeella.

Lue myös: Koirankakkapussiautomaatteja Ouluun

Kilpailut

Uusimmat