Kuva: Shutterstock

Pula ammattilaisista jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla

28.03.2019 12:12 - Paavo Törmi

Pula tietyn alan ammattilaisista ennakoidaan jatkuvan seuraavan puolen vuoden aikana Pohjois-Pohjanmaalla. Osaajapulaa arvioidaan ilmenevän neljäsosassa arvioidusta 250 ammatista. Työvoiman saatavuudessa on ongelmia tietyissä rakentamisen, sosiaali- ja terveysalan, majoitus- ja ravintola-alan sekä ICT-alan ammateissa.

- Sosiaali- ja terveysalan työvoimatarpeiden arvioidaan kasvavan koko Pohjois-Pohjanmaan alueella. Kysyntä kasvaa sairaanhoitajista, lääkäreistä, fysioterapeuteista ja joistain sosiaalialan ammattilaisista. ICT-alan osaajista, erityisesti koodaajista ja muista järjestelmäasiantuntijoista arvioidaan edelleen olevan pääsääntöisesti ylitarjontaa, mutta sovelluskehittäjien ja sähkötekniikan erityisasiantuntijoiden kysyntä on edelleen korkealla tasolla, arvioi TE-toimiston yrityspalveluista vastaava Jouni Korhonen.

Pulaa tekijöistä arvioidaan olevan myös ammateissa, jotka edellyttävät erilaisten lupien ja sertifikaattien suorittamista. Näitä ovat esimerkiksi sähkötekniikan erityisasiantuntijat sekä ilmastointi- ja jäähdytyslaitteiden huoltoon ja korjauksiin liittyvät ammatit.

Työvoiman kysyntä vaihtelee seutukunnittain. Esimerkiksi metallialan osaajista, kuten hitsaajista, särmääjistä ja ohutlevysepistä, arvioidaan edelleen olevan pulaa Pohjois-Pohjanmaan eteläisen alueen seutukunnissa, Oulussa ja Koillismaalla.

Pohjois-Pohjanmaan ammattibarometrissa arvioidaan noin 250 ammatin kehitysnäkymiä, työvoiman saatavuusnäkymiä sekä alueellista tilannetta seuraavan puolen vuoden aikana. Uusimman barometrin arvio perustuu maaliskuun 2019 tilanteeseen.

Ammattibarometrin laativat TE-toimiston yrityspalveluiden asiantuntijat. TE-toimisto perustaa arvionsa asiakastietoon, työnantaja-haastatteluihin, PK-barometriin sekä muiden barometrien tuottamaan informaatioon. Ammattibarometrin osaajasaatavuus arvioinneissa on myös hyödynnetty seudullisten yrityspalveluiden sekä henkilöstöpalveluyritysten näkemyksiä.

Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa. Arvioinnit tehdään maaliskuussa ja syyskuussa.

Lue myös: Oulun Kaakkuriin suunnitellaan jättimäistä Oulunportti kauppa-aluetta

Kilpailut

Uusimmat