Kuva: Shutterstock

Kuntaliitto palkitsi Oulun kaupungin lastensuojelun

27.03.2019 15:05 - Ari Kettukangas

Vuoden taidokkain hankinta oli Oulun kaupungin johdolla koko Pohjois-Pohjanmaalla tehty lastensuojelun avo- ja laitoshoidon palveluiden kilpailutus. Maakunnallisen yhteishankinnan tavoitteena oli yhtenäistää lastensuojelupalvelut koko maakunnassa. Kilpailutuksen tavoitteena oli hankkia laadukkaita lastensuojelupalveluita, jotka ehkäisevät raskaampiin palveluihin siirtymistä. Dynaamista hankintajärjestelmää ei ole käytetty lastensuojelupalveluissa aikaisemmin.

Oulun kaupunki palkittiin vuoden taidokkaimmasta hankinnasta Kuntaliiton järjestämässä julkisten hankintojen kilpailussa. Vuoden taidokkain hankinta oli Oulun kaupungin johdolla koko Pohjois-Pohjanmaalla tehty lastensuojelun avo- ja laitoshoidon palveluiden kilpailutus. Maakunnallisen yhteishankinnan tavoitteena oli yhtenäistää lastensuojelupalvelut koko maakunnassa. Kilpailutuksen tavoitteena oli hankkia laadukkaita lastensuojelupalveluita, jotka ehkäisevät raskaampiin palveluihin siirtymistä. Hankittavien palveluiden tulee parantaa lasten kasvun ja kehityksen edellytyksiä samoin kuin vanhempien ja perheiden voimavaroja. Hankinnassa on kiinnitetty erityinen huomio henkilöstön pysyvyyteen ja osaamiseen. Toimintamalliksi valittiin dynaaminen toimittajarekisteri, johon palveluntuottajat hakeutuvat jättämällä osallistumishakemuksen. Rekisteri on avoin kaikille soveltuvuusehdot ja vähimmäisvaatimukset täyttäville palvelutuottajille. Toimittajarekisteri on voimassa kolme vuotta, jonka jälkeen tilaaja voi jatkaa sitä kahdella optiovuodella. Tilaaja voi päivittää toimintarekisterin ehtoja vuosittain. Myös palveluntarjoajat voivat päivittää hintojaan ja laatuaan sekä tehdä tarjouksia uusiin palveluluokkiin. Perinteiseen palveluhankintaan verrattuna rekisterin etu on, että uudet yrittäjät voivat hakeutua mukaan kesken sopimuskauden ja vastaavasti aiemmin ilmoittautuneet laajentaa palvelutarjontaansa. Dynaamista hankintajärjestelmää ei ole käytetty lastensuojelupalveluissa aikaisemmin.

Lue myös: Oulun Kaakkuriin suunnitellaan jättimäistä Oulunportti kauppa-aluetta

Kilpailut

Uusimmat