Kuva: Marja Ollakka

Valtio vauhdittaa asemanseutujen kehittämistä –Oulussa lähdetty rivakasti liikkeelle

21.02.2019 08:53 - Jussi Häkkilä

Senaatin Asema-alueet Oy ja Oulun kaupunki ovat päässeet asemanseudun kehittämistyössä jo hyvään vauhtiin.

Senaatin Asema-alueet Oy ja Oulun kaupunki ovat päässeet asemanseudun  kehittämistyössä jo hyvään vauhtiin. Asemanseutujen omistus siirtyi 22:lla paikkakunnalla valtion eri toimijoilta Senaatti-kiinteistöjen uudelle tytäryhtiölle Senaatin Asema-alueet Oy:lle. Oulussa yhteistyö on edennyt mukana olevista kaupungeista pisimmälle. Senaatin Asema-alueet Oy järjestää ensi vuonna Oulun kaupungin kanssa suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun. Oulun asemanseutua kehitetään ja rakennetaan niin, että siitä tulee matkakeskuksen lisäksi monipuolinen asumisen, työpaikkojen, palvelujen, tapahtumien ja elämysten keskus.

Lue myös: Oulun Asemantornien rakentaminen alkaa

Kilpailut

Uusimmat