Kuva: Jussi Häkkilä

Veronpalautukset tänään tileille

11.12.2018 08:48 - Jussi Häkkilä

Viime vuoden veronpalautukset maksetaan tänään pankkitileille.

Viime vuoden veronpalautukset maksetaan tänään pankkitileille. Palautusta on tulossa 3,6:lle miljoonalle henkilöasiakkaalle yhteensä ennätykselliset 2,9 miljardia euroa.
Jos tilinumero on jäänyt ilmoittamatta, veronpalautuksen saa maksuosoituksena ensi viikon keskiviikosta alkaen. Maksuosoituksen saapumisesta tulee postitse pankin lähettämä ilmoitus.
Ensi vuonna veronpalautusten maksamiseen ja jäännösveron eräpäiviin tulee isoja muutoksia. Veronpalautuksia maksetaan asiakkaille pääsääntöisesti elokuun ja joulukuun välisenä aikana. Kaikille yhteistä yhtä veronpalautuspäivää ei siis jatkossa enää ole. Myös jäännösveron eräpäivät ovat valtaosalla elokuun ja helmikuun välisenä aikana. Päivämääriin vaikuttavat oma verotuksen päättymispäivä sekä omaan tai puolison veroilmoitukseen tehdyt muutokset.
Asiakas saa tiedon ensi vuoden veronpalautuksesta tai jäännösverosta OmaVerosta sekä postitse saapuvasta veroilmoituksesta. Esitäytetty veroilmoitus lähetetään huhtikuun loppuun mennessä.

Lue myös: Teollisuus ja rakennusala kerryttivät Pohjois-Pohjanmaalla eniten veroja

Kilpailut

Uusimmat