Kuva: Elina Kuismin

Sukulehtikisassa yksi palkinnoista Oulun sukututkimusseuralle

08.10.2018 08:42 - Jussi Häkkilä - Luettu 185 kertaa

Viikonloppuna Vantaalla järjestetyssä Kuulutko sukuuni-tapahtumassa jaettiin mm. Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviesti-lehden järjestämän Sukulehtikilpailun palkinnot.

Viikonloppuna Vantaalla järjestetyssä Kuulutko sukuuni-tapahtumassa jaettiin mm. Sukuseurojen keskusliiton ja Sukuviesti-lehden järjestämän Sukulehtikilpailun palkinnot.
Voittajaksi valittiin Mänttärin sukuyhdistyksen Niinipuu-lehti. Raati totesi Niinipuun olevan tasokas ja monipuolinen lehti, jossa näkyy ammattilaisen kädenjälki. Mänttärin suku on lähtöisin nykyisen Kouvolan alueelta Sippolan Liikkalasta. Sukuyhdistyksellä on osoiterekisterissään yli 15 000:n perhekunnan tiedot.
Sukuseurojen sarjassa jaettiin kolmen parhaan lisäksi kaksi kunniamainintaa.

Sukututkimusseurojen sarjassa jaettiin kaksi toista palkintoa ja ensimmäinen palkinto. Kakkossija jaettiin Oulun sukututkimusseuran Oulun sukututkija- lehden ja Keravan seudun sukututkijoiden Sukuvakka-julkaisun kesken. Ykkössijan voitti Vesilahden seudun sukututkijoiden Kurjenpolvet-lehti. Oulun sukututkija- ja Sukuvakka-lehtien raati totesi olevan hyvin samantasoisia, selkeästi sukututkijoille kohdistettuja mielenkiintoisia lehtiä.

Lue myös: Kielisukulaiset kohtaavat Oulussa

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat