Kuva: Suomen Nuorisoseurat

Mikko Hyypiölle ja Siina Ounaslehdolle Nuorisoseurojen Paavo Väyrysen rahaston palkinto

01.10.2018 08:35 - Jussi Häkkilä - Luettu 305 kertaa

Suomen Nuorisoseurojen nuorisoseurakokouksessa Joensuussa palkittiin lauantaina Paavo Väyrysen rahaston palkinnoilla Klaukkalan nuorisoseuran teatteriharrastaja Mikko Hyypiö ja Oulun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi valmistunut Siina Ounaslehto.

(kuva: Essi Pulju)

Sodankylästä kotoisin oleva Siina Ounaslehto on aloittanut kansantanssin harrastamisen Jutaringissä jo viisivuotiaana. Hän valmistui keväällä Oulun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajaksi kansantanssin suuntautumisvaihtoehdossa ja opettaa tällä hetkellä tanssia Jutaringissä Sodankylässä. Ounaslehto on ohjannut runsaasti Oulun lähellä sijaitsevissa nuorisoseuroissa sekä mm. Kinnulan Nuorisoseurassa. Musiikkipuolella hän on työskennellyt Vinha-trionsa kanssa soveltavan taiteen parissa hoivakodeissa ja palvelutaloissa. Hän on ollut perustamassa myös uutta kansantanssin ammattiyhteisöä, Kipuna Kollektiivia.

Lue myös: Pohjois-Pohjanmaan vuoden nuorisoseura Alpuan nuorisoseura

Arvostele artikkeli

Uusimmat