Pudasjärven Laavu-hanke sai Terve-SOS -palkinnon

11.05.2018 09:36 - Jussi Häkkilä

Pudasjärven kaupungin Laavu-hanke on voittanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve-SOS -palkinnon. Projektipäällikkö Tiina Tauriaista Pudasjärven kaupungilta haastattelee Jussi Häkkilä.

Pudasjärven Laavu-hankkeessa kehitetty Ryhmätyöllistämisen avulla elinvoimaa kyliin -toimintamalli on voittanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tämänvuotisen TERVE-SOS-palkinnon. Vuosittain jaettava palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa. Toimintamallissa kyläyhdistykset työllistävät alueen pitkäaikaistyöttömiä ryhmänä. Ryhmä tarjoaa erilaisia palveluja kuntalaisille tai kyläläisille sekä kunnostaa kylätaloja ja ympäristöä. Palkintoperusteiden mukaan malli on onnistunut lisäämään vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien osallisuutta. Heille on luotu mahdollisuus liittyä ryhmään ja osallistua paikallisyhteisön toimintaan omien vahvuuksiensa mukaan. Malli on parantanut osallistujien hyvinvointia, ja lisäksi toiminta on tuonut taloudellisia säästöjä. Toimintamalli on myös vahvistanut kylien elinvoimaa luomalla uutta yhdessä tekemisen kulttuuria.
Palkinto on tunnustus vuoden teemaan liittyvälle innovatiiviselle tai poikkeuksellisen onnistuneelle ratkaisulle. Tämän vuoden teema on Tekojen aika. Palkitsemiskriteereissä painotettiin nyt erityisesti osallisuutta.

Lue myös: Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto Pudasjärven kaupungille

Kilpailut

Uusimmat