Raahessa viime syksynä tapahtunut kahden naisen surma syyteharkintaan

05.04.2018 09:36 - Jussi Häkkilä

Raahessa viime syksynä tapahtuneiden kahteen naiseen kohdistuneiden henkirikosten esitutkinnat ovat valmistuneet.

Raahessa viime syksynä tapahtuneiden kahteen naiseen kohdistuneiden henkirikosten esitutkinnat ovat valmistuneet ja esitutkinta-aineisto on toimitettu syyteharkintaan. Poliisi epäilee henkirikoksista vuonna 1975 syntynyttä raahelaismiestä.

Ensimmäinen henkirikos tapahtui 13. syyskuuta Raahen keskustan tuntumassa olevalla tyhjällä tontilla. Nuoreen naiseen kohdistunutta henkirikosta on tutkittu murhana mm. teon raakuuden ja julmuuden sekä sen mahdollisen suunnitelmallisuuden vuoksi.

Toinen henkirikos tapahtui 17. syyskuuta Raahen Piehingissä, jossa surmattiin vuonna 1951 syntynyt nainen. Myös tätä henkirikosta on tutkittu murhana. Molemmissa henkirikoksissa surmaaminen tehtiin teräaseella ja rikosten tekotapa oli yhteneväinen.

Edellä mainittujen lisäksi miestä epäillään kahdesta raiskauksen yrityksestä, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, törkeästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja vahingonteosta sekä pahoinpitelystä. Myös näiden rikosten esitutkinnat ovat valmistuneet ja ne on toimitettu syyteharkintaan.

Lue myös: Poliisi kaipaa tietoja Raahen henkirikoksista epäillyn seksikumppaneista

Kilpailut

Uusimmat