Kuva: Seppo Kolehmainen

Parhaat muotokuvaajat palkittiin- voitto Jyväskylään, kunniamaininta Liminkaan

23.03.2018 20:00 - Jussi Häkkilä

Kuvassa liminkalaisen Seppo Kolehmaisen Suoja sylissäs tuulelta.

Suomen Ammattivalokuvaajat ry on valinnut vuoden muotokuvaajaksi Emmi Virtasen Jyväskylästä. Toiseksi sijoittui Irina Kolomijets Tampereelta ja kolmanneksi Mitja Kortepuro Lempäälästä. Kunniamaininnan sai neljä kuvaajaa, mm. Seppo Kolehmainen Limingasta. Tuomariston mukaan tämän vuoden kilpailun esikarsinta oli tiukka. Jatkoon pääsi vähemmän kuvia, mutta jatkoon päässeitten laatu oli tasaväkisen vahvaa. Tuomariston mukaan Emmi Virtasen voittoisa kuvasarja oli selkeästi mietitty kokonaisuus, jonka yhteneväisyys ja vahvuus näkyi kuvista ja oli kestävä arvioinnin loppuun saakka.

Kilpailun tavoite on muotokuvaajakentän yleisen ammatillisen tason sekä yleisen tietoisuuden ja arvostuksen nostaminen.

Lue myös: Valokuvataiteen kohdeapurahoja ja erityisavustuksia 264 000 euroa

Kilpailut

Uusimmat