Kaksi kalankasvatuslaitosta tyhjennetty Iissä IHN-viruksen takia

05.02.2018 08:22 - Jussi Häkkilä

Iin edustalla sijaitsevat kaksi merikasvatuslaitosta on tyhjennetty kaloista IHN-virustapausten vuoksi.

Iin edustalla sijaitsevat kaksi merikasvatuslaitosta on tyhjennetty kaloista IHN-virustapausten vuoksi. Laitosten kirjolohista löytyi vertamuodostavan kudoksen kuoliotautia lohikaloille aiheuttavaa virusta marras-joulukuun vaihteessa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kyseistä virusta todettiin Suomessa tai Pohjoismaissa.

Molemmat tartunnan saaneet Iin laitokset ovat merikassien talvisäilytyspaikkoja. Niistä tyhjennettiin yhteensä kolme merikassia kirjolohia, jotka on sittemmin toimitettu hävitettäväksi Honkajoki Oy:n käsittelylaitokselle.

IHN-tartunta todettiin normaalin kalatautiseurannan yhteydessä. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi Elintarviketurvallisuusvirasto on perustanut Kuivaniemen edustalle rajoitusvyöhykkeen.

Iin tapausten jälkeen IHN-tartuntoja on löytynyt myös sisävesialueilta Tervon kalanviljelylaitoksesta ja kolmesta onkilammikosta Pohjois-Savossa ja -Karjalassa. Myös näissä koheissa olevat kalat hävitetään. Myös näihin kohteisiin on perustettu rajoitusvyöhykkeet.

Vyöhykkeillä toimivat pitopaikat on määrätty elävien, taudille alttiiden tai taudin levittäjiksi katsottavien kalalajien siirtokieltoon. Rajoitusvyöhykkeillä ei toistaiseksi saa istuttaa taudille alttiita tai taudin levittäjälajeja. Alueilla voi kuitenkin kalastaa normaalisti.

Elintarviketurvallisuusvirasto jatkaa viruksen levinneisyyden ja alkuperän selvittämistä.

IHN-tautiin ei ole lääkettä eikä rokotetta. Ihmisiin ja lemmikkeihin IHN-tauti ei tartu ja kalaa voi Suomessa syödä normaalisti.

Lue myös: Tarttuvaa lohikalojen IHN-virusta löytyi Suomesta ensi kertaa

Kilpailut

Uusimmat