Anna Hämeenaho valittiin vuoden nuorisoseuralaiseksi

29.11.2017 12:18 - Ari Kettukangas

Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liitto valitsi syyskokouksessaan Pudasjärvellä vuoden nuorisoseuralaiseksi Anna Hämeenahon Piippolasta. Jussi Häkkilä haastattelee.

Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liitto valitsi syyskokouksessaan Pudasjärvellä vuoden nuorisoseuralaiseksi Anna Hämeenahon Piippolasta. Hämeenaho toimii Piippolan nuorisoseuran puheenjohtajana. Palkitsemisperustelujen mukaan hän on kehittänyt nuorisoseuran toimintaa ennakkoluulottomasti ja rohkealla tavalla mm. tuoden stand up -illat seuran ohjelmistoon. Anna Hämeenaho oli myös keskeinen henkilö keväällä Siikalatvalla järjestettyjen Keskipisteen Kuhinoiden ideoinnissa ja käytännön toteutuksessa.
Lisäksi hän on monipuolisena esiintyjänä näyttelijänä, muusikkona ja toimittajana koonnut eri-ikäistä väkeä harrastuspiireihin mukaan ja pitänyt näin pienen paikkakunnan kulttuuri-järjestötoimintaa elävänä.

Kilpailut

Uusimmat