Annamari Kinnusen ja Juho Sihvosen Sävyjä Galleria Myötätuulessa Raahessa

03.12.2021 13:40 - Jussi Häkkilä

Annamari Kinnusta ja Juho Sihvosta haastattelee Jussi Häkkilä.

Annamari Kinnusen ja Juho Sihvosen Sävyjä- näyttely on esillä tämän ja ensi kuun ajan Galleria Myötätuulessa Raahessa. Annamari Kinnunen ja Juho Sihvonen ovat savonlinnalainen taiteilijapari, jonka teoksia yhdistää kiinnostus piirtämisen traditioon ja sarjalliset toteutustavat.
Annamari Kinnunen: Teokseni ovat filosofisia pohdintoja havainnoista, ihmisyydestä ja etäisyydestä. Teosteni kantavana teemana voi pitää ympäristöä. Olen kiinnostunut kuvaamaan ihmisten välistä sosiaalista ympäristöä, kulttuuriympäristöä ja sen muutosta sekä ihmisen ympäristösuhdetta eritoten ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Teokseni ovat muistiinmerkittyjä havaintoja maailmasta tai havaintojen tuottamia visuaalisia oivalluksia. Työskentelen monipuolisesti taidegrafiikan, piirustuksen, animaation ja ympäristötaiteen parissa. Teokseni ovat usein sarjallisia.
Juho Sihvonen: Teoksissani olen käsitellyt kollektiivista muistia, pysyvyyttä ja ajan vaikutusta. Leimallista teoksilleni on kaipaus, suru ja luopuminen. Teoksiani sitovat tarinallisuus, sekä ilmaisutapojen yhdistäminen. Työskentelen pääasiassa piirustuksen ja kuvanveiston parissa. Teoksilleni on tyypillistä sarjallinen toteutus.

Lue myös: Janne Erkkilä: Tähän asti ja eteenpäin Raahessa Galleria Myötätuulessa

Kilpailut

Uusimmat